HannuAhti Vuorisaarna ajassamme

47. Helmiä sijoille (Mt 7:6)

Tuomitsematta jättämisen ohella ihmisen on opittava myös suojelemaan itseään. Kokemattomuuttaan ihminen saattaa antautua hyveineen sen palvelukseen, joka poikkeavalla itsetunnollaan vaikuttaa ikään kuin kaitselmuksen valitsemalta johtajalta. Nuo johtajat eivät ainoastaan käytä hyväkseen yksilöitä ja heidän hyveitään, vaan lopuksi usein alistavat ja tallaavat heidän edustamansa arvot jalkoihinsa tehden heidän hyveensäkin osaksi pahuutta, koirien ja sikojen ruokaa. Monet ovat historian saatossa antaneet tietonsa, hyveensä ja tieteelliset saavutuksensa heidän käyttöönsä. Mitä nuo suurmiehet ovat saaneet aikaan? Dokumentit kertovat edellisen vuosisadan tuhotuista kaupungeista, kymmenistä miljoonista sotien uhreista ja ihmiskunnan hävitetyistä, korvaamattomista aarteista.

Kirjailija Ralph Emerson kertoo Napoléonista, miehestä, joka teki kaikkensa elääkseen ja menestyäkseen vailla siveellisiä periaatteita. Emerson jatkaa. ”Hänet petti ja kukisti asian luonto, iäinen laki, joka vallitsee ihmisiä ja maailmaa, ja vaikka tehtäisiin miljoonat kokeet, tulos olisi aina sama. Jokainen koe, jonka tarkoitus on vain aineellinen ja itsekäs, raukeaa tyhjiin, tehköön sen sitten joukko tai yksityinen ihminen. Hedelmää tuottaa vain se hyvä, josta voimme nauttia avoimina ja joka hyödyttää kaikkia ihmisiä”. Juuri Napoléonin, Hitlerin, Stalinin tai monien nykypoliitikkojen kaltaiset johtajat tarvitsevat ympärilleen julkisuuden arvostamia, hyväksyttäviä ihmisiä. Heitä metsästetään jäseniksi, kannattajiksi tai ainakin nimensä luovuttajiksi hankkeisiin, joissa heidät ensin imetään tyhjiin ja sitten hylätään? Monet nimekkäät henkilöt ovat muistelmissaan sittemmin katuneet antamaansa suostumusta.

Jumalan tahdon, oikeudenmukaisuuden toteutuminen maan päällä on tavoitteena niin merkittävä, että kaikkinaiset valtaapitävien hyökkäykset hienovaraisesta imartelusta aina henkiseen ja fyysiseen vainoamiseen sitä vastaan ovat arkipäivää. Kehittyvältä urheilijaltakin - tukien kasvaessa - odotetaan aina enemmän. Hän itsekin iloitsee menestyksestään. Hän haluaa jakaa kokemuksensa. Hän on kysytty ja haluttu. Mutta varo, ettet anna totuuttasi, parasta itsestäsi oikeudenmukaisuutta pienempien toimijoiden, etu- tai kansanryhmien käytettäväksi. Otettuaan sinut, sanasi, ihanteesi ja jopa julistamasi Jumalan valtakunnan ulkoiset kuoret, ne lopulta tallaavat sinut jalkoihinsa ja repivät sinut kappaleiksi. Heistä varoitettiin jo taannoin sanoilla; ”sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä”. Jokaiselle, joka pyrkii täydellisyyden ohella kohti ymmärtäväisen miehen asemaa, on aina käyttöä. Kavahda kuitenkin - kun sinua hyveittesi takia pyydetään osallistumaan johonkin - ja kuuntele sisäistä ääntäsi, omaatuntoasi ennen ratkaisua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut